Kuten varmaan jokainen jo arvasikin, se oli tässä. Olen pahoillani, oikeasti, todella pahoilla, että en ole ilmoitellut mitään, vastannut viesteihin ja muutenkin ollut niin välinpitämötön kuin ihminen voi vain olla. Voisin valehdella ja sanoa että kiire vai aikana, mutta se olisi väärin. Totuus on se, että kesän aikana mielenkiinto tähän loppui - kaikki tuntui turhalta, en jaksanut päivitellä tai kirjoitella hevosille luonteita sun muita. Totuus, että kasvoin tästä ulos, kun kesä kääntyi syksyyn. Lukio alkoi ja opiskelu vie aikaani. Lisäksi päätin keskittyä siihen, mitä rakastan tässä maailmassa eniten; kirjoittamiseen. Ja olisihan monet asiat mennä paremmin, ehkä silloin olisin jaksanut jatkaa. Joskus elämä vain päättää omasta puolesta, että nyt ei pysty keskittymään tällaiseen.
Se on siis loppu. Halfway jäi ikuiseksi puolimatkaksi, kuoli tuskastuttavan hitaasti pois, syyttäkää siitä minua. Minä en enää perusta tallia enkä pidä yhtään hevosta missään - jätän virtuaalimaailman lopullisesti. Jätin jo kesänlopussa, mutta en koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa sitä tänne. Koska minä inhoan hyvästejä. On helpompaa vain jäättää asiat, mutta lupasin itselleni kerran, että jos lopetan tämän, ilmoitan siitä. Nyt tein sen.
Hyvästi siis. En jätä vieraskirjoja, deletoin kaikki sivut. Sähköpostiani en jätä, minuun saa yhteyden Lost In Darknessin omistajan, Annin, kautta. Tuskin kukaan minua tulee tarvitsemaan, mutta varmuuden vuoksi sanoin noin. Anni saa minuun kyllä yhteyden.
Monta ihanaa muistoa kyllä minulle jäi monen vuoden varrelta - Summer, Whisper ja Halfway. Kolme rakkauttani, jotka kuihtuivat hiljaa pois jättäen muistot vain. Nyt on tämän tytön aika kohdata todellinen maailma ja opetella sen säännöt. Moikataan jos tavataan!
~Chinoz
HOX. Ilkeä en ole, jos tunnistat oman hevosesi, jonka olen sinulta ostanut, ota mukaasi. Olen pahoillani, että petin lupaukset pysyvästä kodista. Ilmoita minulle tähän osoitteeseen, haluatko takaisin vai et. Jos et, niin hevonen katoaa bittiavaruuteen. Helmikuun asti aikaa, sitten deletoin kaikki hevosten sivut. Jos olet kiinnostunut jostain hevosesta, joka oli omani, kysy sähköpostilla aikaisemmin mainitusta osoitteesta niin saat itsellesi. Annan linkin. Täältä näkee, mitä hevosia minulla on.
Perfect Criminal ox, ex-omistaja Babe, Houkutus.
Beautiful Jacob ox, ex-omistaja Kata, Beautiful Arabians.
Polnaja Luna ox, ex-omistaja Break, Theogonia.
Sunrise Avenue ox, ex-omistaja Break, Breakway's Arabians.
Before The Morning Sun, ex-omistaja Break, Theogonia.
TH's La Gaia ox, ex-omistaja Break, Theogonia.
TH's El Kybele ox, ex-omistaja Break, Theogonia.
Royal Fanyal xx, ex-omistaja Bakstage Sporthorse.
HB's Don't Be A Fake ox (sivuja en löydä), ex-omistaja Babe, Houkutus.
Tallikissa Sunny, ex-omistaja Break.
Joker, jos haluat Cion, sano mesessä tai laita sähköpostia, niin annan orin sivujen osoitteen.
Jokainen niin kaunis, jokainen niin ihana, että tää sattuu niin paljon, että melkein itkettää. Mutta elämä jatkuu, pakko ottaa viimeinkin se viimeinen askel, kuunnella se viimeinen huokaus. Tiedän, joulu on iloista aikaa ja paskamaisen tempun tein, kun tästä nyt vasta ilmoitin.
Päiv. 19.12.2009